| Maanantai |
Tiistai |
Keskiviikko |
Torstai |
Perjantai |
Lauantai |
Sunnuntai |
| Edellinen
viikko |
Viikon #26 Kuva® |
Viikon #26
Kulttuurivinkki™ |
Viikonlopun Kuvausvihje® #10 |
Seuraava viikko |
Tänään
se sitten on kello 03.57 alkanut. Päivät lyhenevät
nyt aina 21.12. asti. Tämä ja muitakin taivaan
ajankohtaisilmiöitä on Tähtitieteelinen
Yhdistys URSAn "Taivaalla tapahtuu"
sivulla. Tänään on siis kesäpäivänseisaus.
Aurinko on toisin sanoen saavuttanut
vuotuisella kierrollaan Kravun kääntöpiirin ja
kääntyy takaisin mennäkseen eteläisen
pallonpuoliskon ihmisten iloksi Kauriin
kääntöpiirille. Mutta 21.12.2004 aurinko kääntyy taas kuitenkin
takaisin kiertoradallaan kohti Kravun kääntöpiiriä,
Skandinaviankin ihmisten iloksi.
Tämän asian voi vielä
varmistaa Helsingin Yliopiston
Almanakkatoimistosta kesäkuun kalenterisivulta (taas framit
etten voi antaa suoraa osoitetta!) ja tulostaa
nimipäiväkalenterin kesäkuun osio.
Vaikka timeanddate.com
sivulla ei noita tietoja olekaan, sieltä voi tulostaa
näppäriä suomenkielisiä seinäkalentereita! Ja
kalentereita voi melkoisesti muokatakin, joten sopiva kalenteri
löytynee. Merkittävä säästökohde.
Hyvä lahja vaikka mentäessä yllättäen kaverin
mökille isolla porukalla; voi meinaten merkitä kalenteriin
milloin porukka kävi...
••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• •••
Yksi asia joka kannattaa tarkistaa vaikka tänään;
kameran kellon aika ja päiväys. Vaikka C-5060WZ:ssa on
melkoisen tarkka kello, sekin kannattaa aika-ajoin tarkistaa, ainakin
kesä- tai talviaikaan siirryttäessä.
MODE
MENU -> SETUP -> KELLON KUVA ->
päivämäärä -> kellonaika, opasnuolet
näyttävät mitä nappia milloinkin pitää
painaa.
Radiossa (Yle) on tarkka aikamerkki josta voi kameran kellon panna tarkasti aikaan. Kuudennella piippauksella kun painat OK, niin kello on oikeassa ajassa.
Koska
aika moni tätä lukeva ihmettelee että miksi kuudennella piippauksella, kun viisi
sekuntia ennen tasatuntia alkaa "lähtölaskenta".
Ettei
kenenkään Juhannus mene piloille asiaa miettiessä, kerron
syyn.
<ensimmäinen
piippaus, viiden sekunnin kuluttua tasan> 13.59.55->
<toinen piippaus, neljä sekuntia jäljellä> 13.59.56
<kolmas piippaus, kolme sekuntia jäljellä> 13.59.57
<neljäs piippaus, kaksi sekuntia jäljellä> 13.59.58
<viides piippaus, yksi sekunti jäljellä> 13.59.59
<kuudes piippaus, kello on tasan> 14.00.00
Päivämäärä kannattaa tarkistaa myös, joku
pellepeloton on voinut näpelöidä kameraasi ja vaihtaa
ties minkä päivämäärän.
Ja jos et ole muutamaan aikaan käyttänyt kameraasi, NYT
kannattaa vaihtaa kameraan täysi akku (ja samalla
salamalaitteeseenkin) ja ladata myös poisotetut akut. Akku tyhjenee
juuri kun on mielenkiintoisinta kuvaamista, tämä on
maailmanlaajuisesti suurella joukolla oikeita ihmisiä testattu
juttu.
••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• •••
Uskomatonta mutta totta:
Kesäpäivänseisaus
on ruotsiksi sommarsolståndet ja talvipäivänseisaus
taasen vintersolståndet!
Muista myös Viikon #26 - 2004 Kuva®
Kun kuvaat Juhannuksena iltasella
kannatta panna valkotasapainoasetukseksi aamu-/ilta-aurinko, ettei
kuvista tule tolkuttoman punaisia. MODE MENU -> PICTURE -> WB
-> PUOLIKAS AURINKO, alimmainen.
Jos haluat vielä paremmat, "puhtaat"
värit, voit käyttää Pringles perunalastupurkin
kantta tai isoa valkoista kahvinsuodatinpaperia.
MODE MENU -> PICTURE -> WB ->
suorakulmio kahden kolmion päällä (=alimmaisin) ->
Nyt takanäytön yläreunassa
on teksti "ONE TOUCH WB" elikkä valkotasapainon kertamittaus. Nyt
panet objektiivin päälle sen perunalastupurkin muovisen kannen
tai kahvinsuodatin avattuna niin että objektiivi jää
kokonaan sen sisään, käännyt valonlähdettä KOHTI (aurinko, kokko tai mikä
se nyt onkin) ja painat OK nappia kunnes tulet normaaliin
kuvaustoimintaan. Nyt värit eivät ole niin punaiset kuin
normaalisti.
Kannen etu on ettei se rypisty tai huku
niin helposti kuin suodatinpaperi.
JOS käytät salamaa kannattaa
valkotasapaino melkeinpä panna "AUTO" asetukselle.
Ja ettei kukaan möhlää Juhannuksena itseään,
tässä tiivis Juhannuspaketti
Seurasaari
säätiö kertoo miten Juhannusta "oikeaoppisesti" on ennen
vietetty. Lisäksi erityissivut "Juhannushäät",
"Juhannustaiat"
ja "Juhannussalko".
Seurasaaressa on Juhannusjuhlatkin,
kuten muinakin Juhannuksina sitten vuodesta 1954. Siis nyt
tänä vuonna on eräänlaiset juhlakinkerit.
Juhannussalko
on yleinen ruotsinkielisillä alueilla, mutta näkeepä
niitä nykyään joskus sisämaassakin.
Ålandilla elikkä Ahvenanmaalla on juhannussalkoperinne erityisesti voimissaan, ja tässä suomeksi juttua sen merkityksistä.
Tukholmassakin vietetään
Juhannusta, lue
tästä suomeksi, miten.
Suomalaisen Kirjallisuuden
Seuran sivulla on tiivis
paketti koskien Juhannusta ja sen perinteitä, lisäksi
vielä Juhannus aiheista runoutta ja muuta sellaista. Tähän kannattaa tutustua
varsinkin jos olet ulkolaisten kanssa juhlimassa, ettei tarvitse luoda
uutta kansanrunoutta omasta päästä. Osioina mm. "juhannuskoristeista",
"sanonnat,
tavat, uskomukset", "kesähuveja
kahdelle", "Espanjalainen
Imatralla" ja "Mustikkamaalla
1930-luvulla",
Virossakin
Juhannusta vietetään oikein tosissaan.
Jos haluat viettää erilaisen
Juhannuksen, tämä on Sinulle!
Mutta muista myös Viikon #26 2004
Kulttuurivinkki®.
Viime
viikolla mainitsin että Olympus µ Ferrari Edition mallia
on tehty vain 10'000kpl. Tämän vuoden mallihan on sellainen
ohut lätyskä.
Ruotsalainen CyberPhoto AB tarjoaa ilmeisesti viime vuoden Ferrari
kameraa nyt oikein alennuksella, 5'600 kruunua elikkä noin 558
euroa + postikulut. (Ruotsihan on EU maa, joten tullia ei mene eikä
alvia, mutta postiennakkokulut kylläkin.) Sama kamera kuin Olympus
µ 300 mutta neljällä miljoonalla pikselillä.
••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• •••
Nyt on korkea aika ladata ne kameran akut
ja varata varmuuden vuoksi pari isoa pakastepussia (3-5 litraa) mukaan
siltä varalta että Juhannuksena sataa. Samoin tuota pussia voi
käyttää hätätapauksessa kuvatessa kameran
sadesuojana.
Jos kamera pääsee kastumaan,
ota heti akut pois (myös salamalaitteesta jos se kastui samalla) ja
vie kamera kuivumaan lämmitettyyn, mutta EI KUUMAAN tilaan. Kun
kamera on hitaasti kuivunut, voit kokeilla vieläkö se toimii.
Jos ei, huolto voi antaa arvion korjauskelpoisuudesta.
Koska suoraa linkkiä en voi
framien vuoksi antaa, tässä huollon yhteystiedot:
Olympus Finland Oy
Pulttitie 14, 00880 Helsinki
Puh. (09) 755 2370
Fax (09) 755 23740
Tässä vielä Euroopan tuen tiedot, palvelu suomeksi, och
även på svenska
di.support@olympus-europa.com
Olympus Digital Imaging Support Group
Mondag - Fredag/ Maanantai-perjantai : 9:00 - 18:00 (CET) => 10.00
-19.00 Suomen aikaa
Tel: 00800 67108300 (gratis/ ilmainen)*
Tel:0049(0) 1805 6710 83
(avgiftsbelagd/ maksullinen) *
Tel: 00 49 (0)40 23773 899
Fax: 00 49 (0)40 23773 407
Olympus Europa GmbH
Wendenstraße 14-18
D-20097 Hamburg
Nykyajan
ATK- ja muitakin juhannustaikoja.
Samaan tapaan kuin Elias
Lönnrot keräsi ennen muinoin kansanrunoja, niin myös
nykyään merkitään muistiin kansanperinnettä.
Olen
saanut haltuuni toistaiseksi salaisen ja vielä julkaisemattoman,
mutta ilmeisesti aidon keräystuloksen jonka kohteena on ollut ATK
ja sen oheisilmiöt kaupungeissa Juhannuksen tienoilla. Olen
poistanut näistä keräystuloksista kertojan
yksilöimisen mahdollistavat tiedot.
Erikoista on, että kaupunkioloissakin taikausko ja sananlaskut
elävät ja voivat näinkin hyvin.
••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• •••
Merkitty
muistiin Kouvolan kaupungin Eskolanmäen kaupunginosassa, 07.06.2003
- Kun vanhan hiirimaton
syöttää Juhannuksena hiirille, niin niille
tulee maha kipeäksi.
••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• •••
Merkitty muistiin Tampereen kaupungin Hakametsän kaupunginosassa, 11.06.2003
- Kun jääkiekkomailalla
humalassa ollessa hakkaa tietsikan romuksi, on lopun vuotta ilman
toimivaa tietsikaa, nääs.
••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• •••
Merkitty muistiin Helsingin kaupungin Ruskeasuon kaupunginosassa, 09.06.2003
- Kun Macin PRAMin zappaa
Juhannuksena keskiyöllä, niin on sittenpähän sekin
on tehty.
••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• •••
Merkitty muistiin Turun kaupungin Kakolan kaupunginosassa, 8.06.2003
- Jos Juhannuksena ei
käytä tietokonetta, niin siinä ei silloin ole
toimintahäiriöitäkään.
••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• •••
Merkitty muistiin Rovaniemen kaupungin Korkalovaaran kaupunginosassa, 11.06.2003
- Jos Juhannuksenä huijaa
etelänmiestä niin se on ihan oikein.
••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• •••
Merkitty muistiin Vantaan kaupungin Tikkurilan kaupunginosassa, 10.06.2003
- Mikäv*#&njuhannus.
••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• •••
Merkitty
muistiin Oulun kaupungin Takalaanilan kaupunginosassa, 12.06.2003
- Juhannuksena kun tervaa
tietokoneen, niin eipähän mätäne sitten.
••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• •••
Merkitty muistiin Kuopion kaupungin Kelloniemen kaupunginosassa, 17.06.2003
- Savolaeset ei juhli juhanusta
olleskaan.
••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• •••
Merkitty muistiin Jyväskylän kaupungin Kypärämäen kaupunginosassa, 14.06.2003
- Kun Juhannuksena
heittää kännykän kokkoon senssilinjoille
soitettuaan, näkee tulevan kumppanin kuvan liekeissä, vaikka
kännykkä olis vaan toi GSM.
••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• •••
Merkitty
muistiin Tammisaaren kaupungin Leksvallin kaupunginosassa, 13.06.2003
- Jättekiva juttu den
här midsommarfesten!
••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• •••
Merkitty
muistiin Valkealan kunnan Selänpään kaupunginosassa,
16.06.2003
- Jos juo itäviinaa
Juhannuksena, on Juhannuspäivään kello 18.00 asti
p*rk*l**llin*n krapula.
••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• •••
Merkitty muistiin Inarin kaupungin Menesjärven kaupunginosassa, 15.06.2003
- Nunnuka nunnuka.
Bonus Merkitty muistiin Kouvolan kaupungin Lehtomäen kaupunginosassa, 02.06.2003
- Jos Juhannuksena heittää
keskiyöllä kaverin tietokoneen kokkoon,
niin saa sakot jätehuoltorikoksesta.
*** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** ***
Torstai 24.06.2004
Viikonlopun Kuvausvihje® #10.
- Miten erotat oman C-5060WZ:si muiden samanlaisten joukosta festarien
tai juhannusjuhlien löytötavarapisteessä?
- Jos annat C-5060WZ:n lahjaksi (tai lainaksi), miten pidät lahjan
saajan mielessä jatkuvasti lahjan antajan?
Tämänkin
digikuvaajiakin piinanneen ongelman Olympuksen viisaat
suunnitteluinsinörit ovat ratkaisseet.
Normaalisti kameraa ensi kerran käynnistäessä tulee
Olympuksen logo ja ääni. Itse olen poistanut ne kokonaan
käytöstä, koska se on mielestäni viiveaikaa
aloituksen suhteen.
Toissa
viikolla Viikonlopun Kuvausvihje® #8:ssä
oli aiheena itselaukaisijan käyttö. Valitse jokin hyvä
kuva itsestäsi, tai jos annat kameran lahjaksi, niin lahjan
antajasta tai antajista.
Tähän
juttuun kelpaavat vain kuvat joita voit katsella
takanäytöstä!
Sitten
varsinaiseen kuvan asennukseen, ensin teemme starttikuvan elikkä
kuvan joka tulee näyttöön kytkettäessä
kameraan virta
päälle, ja sitten sammutuskuvan.
••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• •••
Milloinkahan näemme maahantuojan
sivulla uusia käynnistys- ja sammutuskuvia ja ääniäkin? Jos kerran
liikeideaksi kännykkäbisneksessä riittää kuva-
ja äänitiedostojen myynti, niin luulisi sen
riittävän kamerapuolellakin. Ja tietysti pitäisi luoda standardi että kaikkien kuvat ja
äänet käy kaikkien kameroihin...
Kun firmwaren voi itse
päivittää, niin olisihan se hienoa jos valikotkin saisi
suomennettuna. Pikku juttu, mutta juuri tällaiset pikkuseikat
purevat ihmisiin.
Mikähän
kameravalmistaja on ensimmäinen? "Ideani" on taas ilmaiseksi
käytettävänä.
Tuo
"idea" EI ole minun keksimäni juttu, koska kaikki on maailmassa
ainakin jo
kertaalleen keksitty.
Warthog vetäytyy nyt
Juhannuksen viettoon,
Perjantai 25.06.2004
Juhannusaatto.
Kehutaan mitä kaikkea hienoa tehdään sitten
tänään.
Urbaani lemmikki, lohikäärme,
voi avustaa kokon sytytyksessä...
Juhannuspäivä. Kaikki
luvattu jää tekemättä tai sitten tulee tehtyä
jotakin vielä typerämpää.
Sunnuntai 27.06.2004
Kansallinen
Toipumispäivä. Pitele peruskalliosta käsin ja jaloin
kiinni, ettei maa allasi tärise.
| Edellinen
viikko |
Etusivulle |
Seuraava viikko |
••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• •••